29.11.2009

Homeless Shelter

Joo eli eilen lauantaina herättiin aika aikasin, koska mentiin aamupäiväks Homeless Shelteriin, eli kodittomien suojapaikkaan, auttamaan kodittomia. Siellä oli varmaan jotain parisataa vapaaehtoista ihmistä 7-vuotiaista aina 60-vuotiaisiin asti tuomassa vaatteita, huopia ja ruokaa kodittomille.

Tapahtuman järjestäjät jakoi meidät ihmiset eri pisteisiin, jotka tarjoaa eri juttuja köyhille.

  • Jotkut meni tarjoilemaan ruokaa.
  • Puhelinyhtiö AT&T oli antanut järjestäjille käyttöön 20 kännykkää, joiden avulla kodittomat voivat soittaa kotiin, sillä useilla näillä köyhillä todella on perheet. Ne on vaan potkittu pois sieltä tai lähteny tai jotain... tarinoita on monia.
  • Sitten useita pikkulapsia meni yhdelle kojulle tekemään kortteja ja askartelemaan. Ette uskokaan kuink paljon pikkulasten kortit merkitsi niille kodittomille... jono oli pitkä sielläkin (: aww..
  • Ihmisiä oli hoitamassa köyhien jalkoja ja käsiä ja antamassa ensiapua.
  • Meidän perhe oltiin vaatekojulla jakamassa takkeja, huopia, kenkiä ja lapasia. Kyllä ne ihmisten vanhat vaatteet meni kuin kuumille kiville. Kaikki ei edes saaneet takkia, valitettavasti, koska niitä ei vaan riittänyt... Mut huopia tais riittää ainakin kaikille halukkaille (:

Okei nyt haluun kertoo pikku tarinan, mikä on must ihana.
Eräs koditon soitti kotiin. Ekan kerran moneen, moneen vuoteen hän sai tilaisuuden puhua äidilleen. Äitinsä kysyi, "Where are you?" Koditon vastasi: "I'm at the homeless shelter." "Stay there, I come get you home", äiti vastasi, ja tuli hakemaan poikansa kotiin.

Noin kuulemma ei käy kovin usein. Mutta tosiaan, niitä kodittomia siellä Homeless Shelterissä oli niin paljon... mitäköhän arvioisin, 500 henkilöä just silloin aamulla kun me oltiin siellä... Ja kuulemma aamu ei ole edes pahinta aikaa, vaan päivällä sinne kerääntyy enemmän kodittomia hakemaan apua. Me oltiin kyllä lähdetty siihen mennessä.
Myös kodittomia oli kaikenikäisiä. Pikkunen 2-vuotias tyttö äitinsä kanssa siellä, sekä 6-vuotias poika kahden veljensä ja äitinsä kanssa. Eläkeikäisiä myös, sekä kaikenikäisiä näiden väliltä.

Surullista nähdä niin paljo ihmisiä ilman kattoa pään päällä. Jo matkalla sinne Atlantan downtowniin (keskustaan) näin ihmisiä sillan alla nukkumassa, liian pienen huovan alla, tyynynä roskapussi jonka täytteenä kaikki mitä he omistavat...
Onneks ihan jokaisella köyhällä ei mene niin huonosti, ettei ole rahaa ollenkaan. Joillain on jopa työpaikka, joka kattaa heille juuri tarpeeksi rahaa syömiseen ja ehkä vähän muuhunkin, mutta ei tuota tarpeeksi rahaa asumiseen.

Jooh, eli tälläin erittäin avartava lauantaiaamupäivä minulla. Oli kyl surullinen näky, mut oon iloin että näin ja koin sen.

2 kommenttia:

  1. Oi, koskettava tarina. Sulla on ollut uskomaton lauantaiaamu, ei voi muuta sanoa. Muiden ihmisten auttaminen lämmittää mieltä :)Hyvää joulunaikaa!

    t. hyperhikke ^^ties vaikka kohta saatais lunta

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että koet siellä myös asioita, jotka eivät ole niin ihania ja ruusuisia (parempi chäänssi saada sut takas tänne!).
    Ei, vaan ota juuri tuollaisistakin asioista kaikki hyöty käteen, niin kasvat siellä sitten enemmän henkisesti kuin fyysisesti, meitin läski balleriina ;P

    VastaaPoista

Ois kiva tietää kuka olet, laitathan nimesi komman loppuun (: